Ympäristökatselmuskierroksella käveltiin Kievarinraitilta Kavallinmäkeen ja Kuusiniemestä Tuohistanhuan kautta Kahisevantielle. Kaupungin puolesta kutsuttuina asiantuntijoina olivat kaupungin viherpalvelua edustavat Anne Mannermaa ja Riitta Taskinen. Toki läheskään kaikki reitin varrella keskustelua herättäneet aiheet eivät kuuluneet heidän toimialaansa. Esim. Kuusiniementien keskeneräisyys on ollut jopa kymmeniä vuosia ihmettelyn aihe. Nyt oli tieto sellainen, että rakentaminen alkaisi ensi vuonna. Samalla kaatuu tienvarren vanha kuusiaita. Reitin varrelle osui muitakin yli-ikäisiä kuusiaitoja, yksi niistä Humisevanpolun varrella. – Kuusiaitaa ovat asukkaat omien tonttiensa puolelta hoitaneet, joten siltä puolelta se on kaunis ja vihreä, kertoi reitin varrella Ritva Koskinen (kuvassa alla vas.). Polun puolelta oksat on karsittu rajusti ja näkymä on karu.
Kahisevantien päässä tutustuttiin Lähderannantien ylittävään suojatiehen, jonka kohdalle haluttaisiin liikennevalot, koska liikenne on etenkin koululaisia ajatellen vaarallista. Hankkeen aloittentekijänä on Marika Puurtinen, kuvassa toinen oikealta. Etualalla Anne Mannermaa.