Keväällä huolenaiheita ja kuntalaisaloitteita

Touko- kesäkuussa Viherlaaksossa aktivoiduttiin seuraamaan alueen kaavoitusta ja rakennushankkeita tavallista kiinteämmin. Niinpä ryhmätyönä laadittiin kaksi kuntalaisaloitetta, toinen koskien Logenin vanhan  nuorisoseurantalon suojelua ja  toinen Viherlaakson alueen kokonaissuunnittelua, joka vuosiksi näyttää juuttuneen paikoilleen, mutta nyt, rakentamisen vilkastuessa, olisi erittäin kiireellistä  ajantasaistaa.

 Kuntalaisaloitteet lähetettiin kaupunkisuunnittelukeskukseen 10.6.

Logenin tontin  huhtikuussa  tietoon tulleet rajut rakennussuunnitelmat ovat aiheellisesti  huolestuttaneet erityisesti  kavallinmäkeläisiä.

Kaupunkisuunnittelukeskuksen puolesta vakuutetaan, että  kuin vahingossa ennenaikaisesti asukkaiden  tietoon tulleet suunnitelmat jopa viiden kerrostalon rakentamisesta Logenin tontille ovat vasta  epävirallisia  yksityisiä visioita eivätkä  vielä ole olleet kaupungin viranomaisten käsiteltävinä.  Tiedossa on kuitenkin arveluttava kytkykauppa tontin rakennusoikeuden ja Leppävaaraan suunnitellun Kameleonten-urheiluhallin välillä. Rakennustehokkuuden nosto entisestä 0,3:sta 1,0:aan olisi joka tapauksessa tälle alueelle täysin sopimaton, tyrmäävä muutos.

Keväällä huolenaiheita ja kuntalaisaloitteita
Siirry sivun alkuun