Siivoustalkoot onnistuivat yli odotusten

Sää suosi ja roskiakin riitti, niin että vappuaaton parin tunnin siivoustalkoissa saatiin kerätyksi  sievoinen kasa jätesäkkejä kaupungin työntekijöiden pois kuljetettaviksi. Myös Wikbergin ent, korjaamon tontilla ahkeroitiin aika tavalla, sillä pihamaa on kuin huomaamatta muuttumassa yleiseksi kaatopaikaksi.

Niinpä Viherlaaksolaiset ry. lähettikin 3.5. Kaupunkitekniikan keskukselle esityksen, että kaupunki ottaisi varikkoalueekseen Wikbergin korjaamon pihamaan, koska nykyisin tienrakennustarvikkeet ja . isot hiekkakasat rumentavat maisemaa näkyvillä paikoilla Turuntien varressa ja mm. entisen taksiaseman paikalla.

P.S. Kaupunkitekniikan vastaus tuli pikaisesti, mutta oli kielteinen: ”Wikbergin vanha rakennus odottaa purkupäätöstä ja sijaitsee osittain katualueella joten siihen ei kannata siirtyä. Hiekoitushiekkavarasto on väliaikainen ja ne poistuvat kesäksi, talvella pidämme siinä pientä varastoa jotta saadaan tehokkaasti lähialueelle liukkaudentorjunta.”

Siivoustalkoot onnistuivat yli odotusten
Siirry sivun alkuun