klo 17.30 Viherlaaksolaiset ry:n vuosikokous
klo 18.15 kahvitarjoilu
klo 18.30 asukasilta
Viherlaaksolaiset ry:n järjestämän asukasillan teemana ovat Viherlaakson ajankohtaiset liikenne- ja kaavoitusasiat. Keskustelua herättäviä aiheita ovat mm. Kavallinmäen liikennejärjestelyt ja vireillä olevat rakennushankkeet. Ilahduttava asia on Viherlaakson keskustan uudistunut ilme ja se, että apteekki jatkaa toimintaansa, vaikkakin eri tiloissa kuin ostoskeskuksessa.
Asiantuntijavieraina ovat mukana HSL:n hallituksen varapuheenjohtaja Sirpa Hertell sekä suunnitteluinsinööri Markus Pasanen, joka kertoo Viherlaakson liikennekyselystä. Myös alueen kaavoitushankkeiden asiantuntija on pyydetty paikalle jakamaan tietoa ja vastaamaan asukkaiden kysymyksiin.
Ennen asukasiltaa on Viherlaaksolaiset ry:n vuosikokous samassa paikassa. Esillä ovat sääntömääräiset asiat, kuten yhdistyksen hallituksen jäsenten vaali, johon voit yhdistyksen jäsenenä olla vaikuttamassa. Asukasyhdistys tarvitsee hyviä ideoita ja tuoreita voimia voidakseen toimia edelleen alueensa parhaaksi.
Viherlaaksolaiset ry toimii sääntöjensä mukaan alueensa asukkaiden yhdyssiteenä ja pyrkii edistämään kaupunginosan kehitystä ja viihtyisyyttä. Jäsenmaksullasi 20 e/vuosi tuet näitä tavoitteita.
Olet lämpimästi tervetullut!
sekä vuosikokoukseen että asukasiltaan!